Salut!
Viimeksi kun kirjottelin kunnolla mun fiiliksistä, olin ollut täällä kuukauden. Tänään tulee kaks kuukautta täyteen, joten ajattelin taas tulla kertomaan, millaiset on fiilikset tällä hetkellä. Jos haluatte verrata kuukauden takaisiin juttuihin, se postaus löytyy täältä! Lisäilen tähän postaukseen myös kuvia sieltä sun täältä!
Ensinnäkin, tää toinen kuukausi on mennyt niiin paljon nopeemmin kuin eka, että itsekin ihan hämmennyin, kun alkuviikosta tajusin, miten pitkällä ollaan. Kaks kuukautta ei välttämättä tunnu kauheen pitkältä, mutta kun aattelee, että noin 1/5 mun vaihdosta on nyt takana, huomaa, miten paljon se kaks kuukautta oikeastaan on!
Ja kuten varmaan kaikilla, alku on aina se hankalin osa. Kaikki on uutta, ei tunne ketään ja kulttuurishokkikin saattaa iskeä päälle. Niin se on ollut mullakin, ja voin ihan suoraan sanoa, että oon elänyt varmaankin elämäni rankimmat kaksi kuukautta. Eikä mulla oo ees ollut sen suurempia ongelmia, mutta silti, ei tää helppoa ole ollut. Kaikki, mikä oli elämässä tärkeää, jäi Suomeen ja aloitin täysin puhtaalta pöydältä (rakkaat ihmiset on tottakai elämässä mukana, vaikkei nähdäkkään). Tuttu ja turvallinen ympäristö ja tukiverkko jäi taakse, ja kaikki oli uutta. Kaikesta on kuitenkin selvitty, ja jokainen kokemus kasvattaa! Niin kuin eräs vaihtari juuri totesi, on tää vaihto kyllä yks ihmiskoe, ja se kyllä pitää paikkansa!
Toisaalta nää on olleet mun elämän upeimmat kaksi kuukautta. Saan toteuttaa mun unelmaa ulkomailla elämisestä ja oon oppinut paljon näinkin lyhyessä ajassa. Tän kulttuurin tavoista on tullut mun tapoja ja ranskalaisesta arjesta mun arkea. Puhun ranskaa paljon sujuvammin kuin tänne tullessa, ja käännän monet asiat automaattisesti, vaikkei tarvitsiskaan. Oon myös tutustunut mahtaviin ihmisiin niin mun perheessä, vaihtarien keskuudessa kuin koulussakin. Oon oppinut sietämään koti-ikävää ja iloitsemaan pienistäkin jutuista!
Kun nyt aattelen mun tämänhetkistä fiilistä kaikesta, voin sanoa, että oon onnellinen. Oon ihan vaan viime viikon aikana huomannut, miten ymmärrän jo paljon enemmän. Oon löytänyt ympärilleni kavereita, joiden kanssa oon oikeasti kaveri, eikä he oo mun kanssa vaan siksi, etten olis yksin esim. koulussa. Joka kerta, kun käyn kaupungilla lenkillä, löydän uuden paikan tai maiseman, ja rakastun tähän paikkaan yhä uudelleen. Mutta silti, välillä on myös huonompia hetkiä ja ikävää. Yritän kuitenkin aina ajatella positiivisesti ja miettiä, miten hienoa on, että mulla on Suomessa ystäviä ja sukulaisia, jotka on mulle niin tärkeitä, että ikävöin. Ja on lohduttavaa ajatella, että jos siltä tuntuu, voin aina laittaa jollekin viestiä ja kertoa mun fiiliksistä, ja joku kuuntelee. Tiedän myös, että kun ens kesänä palaan, kaikki rakkaat on siellä, eikä ne katoa mun elämästä mihinkään.
Vuosi on kaiken kaikkiaan niin lyhyt aika, ettei sitä heti tajuakkaan. Se myös aiheuttaa välillä stressiä, sillä hetkinä, jolloin ei tee mitään, saattaa miettiä, että pitäisi olla tekemässä jotain ja elämässä sitä "unelmavuotta", mistä aina puhutaan. Oon kuitenkin huomannut, miten tärkeetä on olla välillä myös yksin, vaikka vain kuunnella musiikkia tai katsella videoita youtubesta, vailla huolen häivää siitä, miten koulu menee, opinko kieltä, saanko kavereita ja millainen vuodesta tulee, täysin ilman stressiä (jos se nyt edes on mahdollista).
Toisaalta vaikeat, toisaalta antoisat kaksi kuukautta on nyt takana, noin kahdeksan kuukautta edessä. Ennen kuin on aika palata, tuun oppimaan paljon itsestäni, muista, Ranskasta, elämästä ja maailmasta. Palaillaan taas, mä aloittelen kolmatta kuukauttani tällä puolella maailmaa!
À bientôt!
Nea
Bonjour!
Tuolla sosiaalisessa mediassa pyysin lähettämään kysymyksiä, ja nyt ois tarkotus vastata niihin!
Onko vielä tullut tilannetta, että olisit halunnut tulla takaisin kotiin? Esim. koti-ikävä tai yksinäisyys?
Oikeestaan ei oo kertaakaan ollut sellaista fiilistä, että haluaisin Suomeen palata, vaan ennemmin niin, että haluaisin jotakin Suomesta mun luokse. Esimerkiksi kun on tuntunut, ettei oo kavereita, haluais suomikamut tänne tai kun yrittää selittää jotain vaikka vanhemmille, eikä osaa kunnolla ranskaksi, toivoo että vanhemmat ois täällä ja vois vaan kertoa suomeksi. Mutta nää on siis suht harvinaisia tilanteita, eikä vanhempien kaipuu tuu joka kerta kielimuurin iskiessä!
Onko tullut vastaan tilanteita, että kulttuuri on niin erilaista, että et millään ymmärrä sen maan tapoja?
Ei oo, ja kulttuurishokki on muutenkin ollut aika vähäinen. Tottakai eroja on paljon, mutta ajattelen niitä siltä kantilta, että nää ihmiset elää tällä tavalla ja mä oon tullut tänne oppimaan tätä elämäntapaa, ja kaiken yritän ymmärtää, mitä eteen tulee!
Onko puheliaisuuttasi ja ulospäinsuuntautumistasi kehuttu?
Tähän on vähän vaikea vastata, koska oon täällä ihan eri ihminen. Tottakai yritän jutella ja varsinkin hymyillä aina, mutta oon ranskaksi tosi paljon hiljaisempi ja koska ihmiset täällä ei puhu enkkua, niin kielitaidon puuttuessa oon jäänyt aika paljon kuuntelun asteelle. Ei siis oo kehuttu, mutta mun ranskankielisestä persoonasta ei paljoa noita vielä löydy!
Mikä on ollut tähän asti parasta, pahinta?
Tosi vaikea sanoa, mikä on ollut parasta, koska hienoja juttuja on tapahtunut niin paljon. Ehkä kuitenkin kaiken kaikkiaan on ollut parasta huomata, miten kaikesta on selvinnyt ja ehkä oppinutkin jo jotain. Oli se sitten päivä, jona ei tehnyt mieli nousta sängystä ylös, kouluasioiden selvittely ranskaksi tai yhtäkkiä iskenyt ikävä, niin kaikesta on selvitty ja vahvempana mennään eteenpäin. Täällä monet arkipäiväiset asiat on tosi isoja, ja vaikka ihan pienenkin asian hoitaminen ranskaksi tuo usein iloa koko loppupäivään!
Pahinta ja vaikeinta on varmaankin tunteiden heittely. Yhtenä hetkenä on tosi kivaa, ja yhtäkkiä alkaakin ikävöidä ihmisiä Suomessa. Tiedän kyllä, että tällainen kuuluu vaihtarielämään, mutta on tosi rankkaa välillä, kun vaikka ois hauskaakin, voi ikävä ihan yhtäkkiä iskeä!
Oletko yllättynyt siitä, että on näin helppoa, vaikeaa "muuttaa" kotipesästä kauas pois?
Tämä vastaus tulee olemaan monimutkainen, pahoittelut siitä. Tää on ollut jo nyt miljoona kertaa rankempaa ja vaikeampaa kuin ikinä kuvittelin. Luin ennen lähtöä paljon blogeja ja juttelin joidenkin entisten vaihtareiden kanssa, mutta en todellakaan tajunnut, miten rankkaa tää oikeasti on, kun kaikki menee uusiksi ja mikään ei ole tuttua.
In the other hand, oon sopeutunut tähän tilanteeseen jo nyt mielestäni tosi hyvin ja kuten aikasemmin sanoin, ei mulla oo sellasta kaipuuta, että haluaisin palata kotiin. Vaikka oonkin yksin maailmalla, tilanne on kuitenkin se, että mulla on täällä perhe (joka on aivan ihana), enkä siis yksin asustele, mikä tarkoittaa, että he auttaa mun päivittäisissä asioissa (esim. koulujutut) ihan niinkuin mun perhe Suomessakin.Huomaan myös, että mietin tosi harvoin sitä, etten oo ns. mun "oikeessa kotimaassa". Tiedän sen kyllä, mutta tästä on tullut mulle koti!
Onko vaikeaa kun tukiverkosto on niin kaukana?
On ja ei. Mulla ei mitään suuria ongelmia oo ollut, mutta pientenkin ongelmien sattuessa kohdalle välillä toivoo, että oikeet vanhemmat ois täällä auttamassa. Ja välillä toivoo, että vois vaan kokoontua meidän ihanan kaveriporukan kanssa viettämään iltaa, muttei pysty. Onneksi on skype. Mutta yllättävän helposti on (toistaiseksi) mennyt tällä saralla, ja on ihanaa kun voi luottaa siihen, että kaikki rakkaat on Suomessa odottamassa kesäkuussa, kun palaan!
Onko tullut ajatuksia, että haluasit ehkä tulevaisuudessa muuttaa ulkomaille?
Näitä ajatuksia on ollut varmaan ala-asteelta saakka, eivätkä ne kyllä mihinkään oo kadonneet vaan päinvastoin voimistuneet. Oon siis jo pitkään ajatellut, että aikuisena muutan ulkomaille, ja siitä kyllä kotonakin puhunut. Rakastan vaan kansainvälistä ilmapiiriä ja vieraiden kielien puhumista niin paljon! Pakko kyllä myöntää, että täällä on alkanut arvostaa omaa äidinkieltä ja sen sujuvaa osaamista ihan eri tavalla. Mutta joo, toivottavasti päädyn ulkomaille, minne, sitä en vielä tiedä. Yks mun ihanaakin ihanimmista ystävistä sano muutama päivä ennen mun lähtöä jotain, jota en varmaan ikinä unohda: "Mä uskon, että tää vaihtovuosi on vasta ensimmäinen askel matkalla sun koko maailman valloitusta." Saa nähdä, mihin elämä vie, mutta jos nyt ensin tämä vuosi ja sen jälkeen palaan ainakin pariksi vuodeksi takaisin tuttuihin kuvioihin!
Mikä on sun mielestä isoin ero Suomen ja Ranskan välillä?
Ehkä enkun puhumattomuus täällä. Täälläpäin siis ihmisten yleinen englanninosaaminen on tosi heikkoa, mikä on toisaalta hyvä, sillä ranskaa on pakko oppia, koska kaikki arkipäiväinen toiminta tapahtuu pääosin ranskaksi. Tähän voi tottakai vaikuttaa myös se, että Suomessa puhun "ykköskieltä" kunnolla, joten eglanninosaamista tai sen puuttumista ei ehkä huomaa samalla tavalla!
Mikä on tyhmin kysymys, mitä sulta on kysytty Suomesta?
Oon yllättynyt siitä, miten vähän oon saanut tyhmiä kysymyksiä Suomeen liittyen, sillä olin valmistautunut paljon enempään. Kyllä multa asioita kysellään, mutta kaikki on ilmeisesti sen verran fiksuja, että yleissivistys on hallussa. Lähinnä tulee kysymyksiä ilmastosta ja pyyntöjä puhua suomea, mikä on varmaan tuttua kaikille vaihtareille, jotka puhuu jotain vähän harvinaisempaa kieltä, ja jotkut on kysyneet, onko, Suomessa oma kieli vai puhutaanko siellä enkkua. Kerran ruokapöytäkeskustelu huvitti, kun yks poika kysy, onko Suomen pääkaupunki Reykjavik, ja ennen kun kerkesin vastaamaan, joku huusi: "Ei tietenkään vaan Tukholma!". Selitin, ettei kyllä kumpikaan, vaan Helsinki ja kerroin, etteivät kaikki suomalaiset tykkää, jos meidät sekotetaan Ruotsiin.
Miten sun kouluopiskelut on järjestetty? Sul on ollu vissiin muutamanki kerran vaan tunnin tai parin pitusia koulupäiviä opettajan poissaolon takia ni onks se yleistä Ranskassa? Entä miltä sun lukkari siellä näyttää?
Elikkä Rotary on hankkinut mulle koulupaikan ja opiskelen yksityiskoulussa. Koulun aiheuttamista kuluista en oikeastaan tiedä, mutta itse en joudu mitään koulunkäynnistä maksamaan.
Joo, kyllä joka viikko on joku pois ja tunteja peruuntuu, koska täällä ei ole sijaisia, jos opettaja on pois, vaan tunnit perutaan. Tämä on aiheuttanut pari kertaa hämmennystä, kun oon mennyt aamulla kouluun ja onkin ollut hyppyä. Onneksi aina on joku muukin, joka on eksynyt koululle liian aikaisin! Netistä näkee poissaoloja, mutta vielä en ole onnistunut sinne kirjautumaan! (update: onnistuin, joten nyt ei enää tarvi mennä turhaan aamulla koululle!)
Lukkarissa on aineina historia&maantieto, ranska, saksa, englanti (oikeastaan neljä eri englanninkurssia), matikka, liikunta (jalkapallo, juoksu ja tanssi), science ja TPE (joka on mun vaihtariuden vuoksi itsenäistä opiskelua tai lukemista yms.). Koulupäivien pituus vaihtelee, maanantaisin 8,5, tiistaisin 6,5, keskiviikkoisin 3, torstaisin 9,5 ja perjantaisin 7,5 tuntia. Koulupäivät on siis täällä Suomeen verrattuna tosi pitkiä (paitsi keskiviikkoisin, jolloin Ranskassa lähes kaikki pääsee aikaisin). Rankkaa se on, turha kieltää, mutta ehdottomasti auttaa esim. kielen oppimisessa, kun ison osan päivästä kuulee ja puhuu ranskaa "tahtomattaankin"!
Kiitokset kaikille, jotka jotain kyselivät, näihin on kiva vastailla! Ja jos jollain on jotain kysyttävää niin viestiä vaan tulemaan, vastaan kyllä mielelläni!
À bientôt!
Nea
