Two months in France

Salut!

Viimeksi kun kirjottelin kunnolla mun fiiliksistä, olin ollut täällä kuukauden. Tänään tulee kaks kuukautta täyteen, joten ajattelin taas tulla kertomaan, millaiset on fiilikset tällä hetkellä. Jos haluatte verrata kuukauden takaisiin juttuihin, se postaus löytyy täältä! Lisäilen tähän postaukseen myös kuvia sieltä sun täältä!

Ensinnäkin, tää toinen kuukausi on mennyt niiin paljon nopeemmin kuin eka, että itsekin ihan hämmennyin, kun alkuviikosta tajusin, miten pitkällä ollaan. Kaks kuukautta ei välttämättä tunnu kauheen pitkältä, mutta kun aattelee, että noin 1/5 mun vaihdosta on nyt takana, huomaa, miten paljon se kaks kuukautta oikeastaan on!

Ja kuten varmaan kaikilla, alku on aina se hankalin osa. Kaikki on uutta, ei tunne ketään ja kulttuurishokkikin saattaa iskeä päälle. Niin se on ollut mullakin, ja voin ihan suoraan sanoa, että oon elänyt varmaankin elämäni rankimmat kaksi kuukautta. Eikä mulla oo ees ollut sen suurempia ongelmia, mutta silti, ei tää helppoa ole ollut. Kaikki, mikä oli elämässä tärkeää, jäi Suomeen ja aloitin täysin puhtaalta pöydältä (rakkaat ihmiset on tottakai elämässä mukana, vaikkei nähdäkkään). Tuttu ja turvallinen ympäristö ja tukiverkko jäi taakse, ja kaikki oli uutta. Kaikesta on kuitenkin selvitty, ja jokainen kokemus kasvattaa! Niin kuin eräs vaihtari juuri totesi, on tää vaihto kyllä yks ihmiskoe, ja se kyllä pitää paikkansa!

Toisaalta nää on olleet mun elämän upeimmat kaksi kuukautta. Saan toteuttaa mun unelmaa ulkomailla elämisestä ja oon oppinut paljon näinkin lyhyessä ajassa. Tän kulttuurin tavoista on tullut mun tapoja ja ranskalaisesta arjesta mun arkea. Puhun ranskaa paljon sujuvammin kuin tänne tullessa, ja käännän monet asiat automaattisesti, vaikkei tarvitsiskaan. Oon myös tutustunut mahtaviin ihmisiin niin mun perheessä, vaihtarien keskuudessa kuin koulussakin. Oon oppinut sietämään koti-ikävää ja iloitsemaan pienistäkin jutuista!

Kun nyt aattelen mun tämänhetkistä fiilistä kaikesta, voin sanoa, että oon onnellinen. Oon ihan vaan viime viikon aikana huomannut, miten ymmärrän jo paljon enemmän. Oon löytänyt ympärilleni kavereita, joiden kanssa oon oikeasti kaveri, eikä he oo mun kanssa vaan siksi, etten olis yksin esim. koulussa. Joka kerta, kun käyn kaupungilla lenkillä, löydän uuden paikan tai maiseman, ja rakastun tähän paikkaan yhä uudelleen. Mutta silti, välillä on myös huonompia hetkiä ja ikävää. Yritän kuitenkin aina ajatella positiivisesti ja miettiä, miten hienoa on, että mulla on Suomessa ystäviä ja sukulaisia, jotka on mulle niin tärkeitä, että ikävöin. Ja on lohduttavaa ajatella, että jos siltä tuntuu, voin aina laittaa jollekin viestiä ja kertoa mun fiiliksistä, ja joku kuuntelee. Tiedän myös, että kun ens kesänä palaan, kaikki rakkaat on siellä, eikä ne katoa mun elämästä mihinkään.

Vuosi on kaiken kaikkiaan niin lyhyt aika, ettei sitä heti tajuakkaan. Se myös aiheuttaa välillä stressiä, sillä hetkinä, jolloin ei tee mitään, saattaa miettiä, että pitäisi olla tekemässä jotain ja elämässä sitä "unelmavuotta", mistä aina puhutaan. Oon kuitenkin huomannut, miten tärkeetä on olla välillä myös yksin, vaikka vain kuunnella musiikkia tai katsella videoita youtubesta, vailla huolen häivää siitä, miten koulu menee, opinko kieltä, saanko kavereita ja millainen vuodesta tulee, täysin ilman stressiä (jos se nyt edes on mahdollista).

Toisaalta vaikeat, toisaalta antoisat kaksi kuukautta on nyt takana, noin kahdeksan kuukautta edessä. Ennen kuin on aika palata, tuun oppimaan paljon itsestäni, muista, Ranskasta, elämästä ja maailmasta. Palaillaan taas, mä aloittelen kolmatta kuukauttani tällä puolella maailmaa!

À bientôt!

Nea